© Oulun hiippakunnan tuomiokapituli

Kuopion hiippakuntaan valitaan uusi piispa 31.1.12 tai toisen kierroksen jälkeen joskus helmikuussa. Vaaliehdokkaita on tapana tentata ja vaalipaneeli järjestettiin myös Joensuussa. Koska matka oli lyhyt, niin täytyihän kuulla omin korvin, mitä kansankirkon esipaimeneksi ehdolla olevat puhuvat ja opettavat.

Kysymykset käsittelivät paria ainakin joidenkin mielestä päivänpolttavaa asiaa, eli sitä vihkiikö pastoriksi homoseksuaalisuutta harjoittavan ja tukisiko vanhoillislestadiolaista naista tiellä paimenvirkaan. Lisäksi kysymyksiä hiippakunnan johtamisesta yms. Lisää teologisia kysymyksiä tai syvällisempää perustelua olisin mielelläni kuullut, mutta ehdokkaita oli paljon ja aika rajallinen, vain kaksi minuuttia per vastaaja.

Kaikki ehdokkaat vihkisivät papiksi homoseksuaalisuutta harjoittavan teologin, ainakin mikäli henkilön soveltuuvuuden kokonaisarvio sitä puoltaisi. He myös ilahtuneena rohkaisisivat vanhoillislestadiolaista teologinaista hakemaan pappisvihkimystä. Kaikki olisivat innostavia ja ihmisläheisiä rinnallakulkijoita papistolle, eivät niinkään valvojia. Tärkeää olisi armon evankeliumin puhdas ja sanan rohkea saarna. jne. Sinänsä mitään uutta ei kuultu.

Se mikä kirvoitti ajatuksia liikkumaan päässä, oli jokaisen ehdokkaan tunnustuksellisuus. Seuraavassa koottuna se, mitä he vastasivat kysymykseen: Missä asioissa olisit säilyttäjä…?

- “Säilyttäjä siinä, että kristinuskon perussanoma, luterilaisen uskon perussanoma siitä, miten Kristus on meidät vapauttanut synnin kuoleman ja pahan vallasta, on se, missä haluan pysyä ja mitä haluan vaalia.” (Jaana Marjanen).

- “Uskon sisältö on se josta meidän pidettävä kiinni. Siinä on viime kädessä kysymys Jumalan ilmoituksesta, Jumalasta armosta ja rakkaudesta. Siitä on tärkeä pitää kiinni kaikkina aikoina ja se tekee meistä kristittyjä.” (Jari Jolkkonen).

- “Jumalan sana, Vanha ja Uusi testamentti, joille kirkkomme usko perustuu, ovat muuttumattomia, samaten apostolinen usko, joka ilmaistaan vanhoissa kaikkien kirkkojen yhteisissä uskontunnustuksissa.” (Miikka Ruokanen).

- “Muuuttumatonta on se, että kirkko pysyy Raamatun ja tämän muuttumattoman uskonperinnön varassa, jotka minäkin kristittynä otan vastaan kiitollisena. Ne kantaa tulevaisuudessa muuttuivatpa tilanteet tulevaisuudessa minkälaiksiksi vaan. Myöskin tähän perinteeseen kuuluu olennaisena osana hiljainen rukous, Jumalan katselu.” (Pauliina Kainulainen).

- “Se minkä haluan säilöä, on Kristuksen seuraaminen. Niin kirkon on työssään pidettävä huolta siitä, että perustehtävä on se mikä on asetettu.” (Tapani Nuutinen).

- “Sana ja sakramentit on se mistä pitää pitää huolta. Minä en tykkää tuosta säilyttäminen sanasta.” (Sakari Häkkinen).

Hyviä kristillisiä vastauksia! Kukaan ei siis haluaisi hävittää kristillistä uskoa. Sanotaan että kansankirkon piispat ja myös nämä ehdokkaat ovat liberaaleja, jopa ne pari-kolme konservatiivia – näiden sanojen perusteella toisin on!
Jokaiikka piti kiinni Raamatusta, uskon muuttumattomasta sisällöstä, Kristuksen seuraamisesta. Pyhästä messusta puhuttiin samoin äärimmäisen arvostavasti kuten seurakuntien elämän keskuksesta kuuluukin puhua. Jos tämä paneeli antaa yhtään kuvaa siitä millaista teologiaa edustavat ovat jo nyt virassa olevat piispat sekä papisto niin miksi on edes olemassa jako konservatiiveihin ja liberaaleihin ja miksi me (Lähetyshiippakunta) on olemassa?

Tulkinta vuotaa

Joku keksi sanonnan “paholainen on yksityiskohdissa”. Siksi hyytäviä ovat esitetyn kysymyksen jälkiosan vastaukset jatkona edelliselle (paneelissa nämä tulivat siis samaan hengenvetoon tai vähintään seuraavaan). Ehkä loppuosan nielaisee alkuosan keralla huomaamattaan, mutta väitän että tässä on ilmiselvä vuotokohta. Esitetty kysymys jatkuu: …missä asioissa olisit uudistaja?

- “Uudistaja siinä… miten armon ja vapautuksen sanomaa tulkitaan tässä ajassa…” (Jaana Marjanen).

Piispanvaalipaneeli 19.1.2012

- “Tulee tulkita tietenkin ymmärrettävällä tavalla nykyajan kielelle. [Uskon] olemusta, sen sisältöä, substanssia, ei muuteta. Kirkon käytännöt, niitä voi modernisoida aika reippaasti. Voidaan luoda uudenlaisia, uudentyyppisiä messuja… siinä hyvinkin voimakkaasti voidaan käyttää uuttaluovaa ideologiaa. Raamatun periaatteet kuten kymmenen käskyä, [kultainen sääntö, rakkauden kaksoiskäsky] nekin ovat muuttumattomia; sovellukset ovat muuttuvia.” (Miikka Ruokanen).

- “Se mikä muuttuu on sitten se, että kirkon on välttämätöntä elää kiinni [siinä] ajassa. Aina … tilanteessa. Jos joku vanha käytäntö sellaisessa tilanteessa johtaa julmuuteen ja tukahduttaa ihmisen elämää, niin silloin sitä rukoillen ja tarkkaan harkiten pitää muuttaa. Mutta ihan ydin ei muutu mihinkään. Vanhatkin sanat, niin kuin esimerkiksi pelastus. Voidaan palata sinne tradition, sinne perinteen aarrearkkuihin ja Raamattuun itseensä ja löytää siihen tuoreita ja puhuttelevia tapoja ilmaista se.” (Pauliina Kainulainen).

- [Paljon uudistettavaa kirkossa], “samoin jumalanpalveluselämässä, se voidaan tehdä raikkaaksi ja ihmisiä puhuttelevaksi.” (Tapani Nuutinen).

- “Esimerkiksi kun Jari otit esille tuon Jumalan ilmoituksen, niin minusta se on asia jota missään tapauksessa pitäisi säilyttää, vaan se on asia mikä pitää panna jakoon, koko ajan. Sitä on jatkuvasti levitettävä. Sitten säilyttäjäkö olen vai uudistaja, jos haluan että Raamatusta tulee kristillisessä uskossa merkittävä kirja. Siis se sitä sanotaan olevan, mutta se ei tällä hetkellä ole. Se periaate, että Raamattu on keskellä, siksi olen säilyttäjä mutta … uudistaa ja tuoda sen todellisesti, Raamatun sanoman ajankohtaistamiseksi. Messu on myöskin tärkeä. se on sellaisena keskus. Sen säilyttäisin, mutta sitä messun sisältöä ja ennenkaikkea sen toteutustapaa uudistaisin. Tärkein asia missä haluaisin uudistaa hiippakuntaa ja kirkkoa, on se että kkossa pitäisi saada ihmisoikeudet lopulta kuntoon.” (Sakari Häkkinen).

Uudistajan rooliin piispaehdokkaat yhdistävät siis seuraavia asioita: Tulkinta, ajankohtaistaminen, puhuttelevuus, tuoreita tapoja, muuttavat etiikan sovellukset… jne. Häkkinen  haluaisin jopa Raamatun keskelle kristillisessä uskossa! Ensiksi se mitä ehdokkaat säilyttäisivät on selkeä paketti; iloinen tunnustuksellisuus, mutta käytäntöön soveltaminen on se mitä jokainen haluaisi uudistaa. Aivan totta, tunnustus tulee eläväksi, lihaksi siinä, kuinka se sovelletaan käytäntöön. Siksi on kysyttävä onko julistus raamatullisen periaatteen mukaista vai ei?

Tulkinta on toki välttämätön, se on sitä hermeneutiikkaa jota kaikki ihmiset kaikkialla aina harrastavat. Mutta Raamatun tulkintaa varten luterilaiselle papille on jo annettu ohje. Tämä ohje on Yksimielisyyden kirja. (tekstin lopussa ovat nykyinen pappisvala sekä kansankirkkon käytäntöjä sitova kirkkolain kohta).

Yksimielisyyden kirja on yhtä kuin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat. Kun noita kirjoja lukee, huomaa, että ne sisältävät hyvin paljon hyvin konkreettisia suuntaviivoja siihen, kuinka Raamattua tulee ymmärtää ja selittää. Nämä ovat itsestään Raamatusta löydettyjä asioita. Toki voi joka käänteessä puhua tulkinnasta ja pyöritellä asioita loppumattomiin, mutta se johtuu jostain muusta kuin siitä, ettei Raamattua tai tunnustusta osattaisi lukea. Näihin kirjoihin (Raamattu ja tunnustus) on jokainen pastori itse sitoutunut pappisvalassaan. Raamattu on luovuttamaton perusta, sääntö ja ohje (ohjaava ohje); tunnustuskirjat ilmiselvä ohje (ohjattu ohje) Raamatun tulkintaan.
Sivumennen on sanottava, että toisin kuin nykyinen keskustelu, Tunnustuskirjat ottavat kantaa syvällisiin teologisiin ja sielunhoidollisiin kysymyksiin ja paaluttavat niissä luterilaisen eli raamatullisen evankeliumin muodon. Osa tästä menee ohi nykyään, koska aivan kolmen vanhan kirkon uskontunnustuksen kanssa on jo ongelmia. Keskustelussa ei päästä syvällisiin kysymyksiin. Ei ole tarvetta palvoa Kristuksen kahden luonnon salaisuutta, jos tämä ei ole edes Neitseestä syntynyt. Silloin on jo irtauduttu kristillisestä uskosta.

Toiseksi piispaehdokkaat mainitsivat sanoja kuten tuoreus ja ajankohtaisuus. On vaikea käsittää mitä halutaan ajaa kun sanotaan, että kirkon sanoma tulee ajankohtaistaa tai tehdä tuoreeksi ja puhuttelevaksi. Ihminen ei ole muuttunut niinä reiluna 400 vuotena mitä koko Yksimielisyyden kirjan julkaisusta on (1580) kulunut. Sama synti, kuolema ja saatana vaivaavat edelleen. Lääke on sama edelleen ja siihen lääkkeeseen Raamattu ja luterilainen tunnustus kirkkaasti ohjaavat. Raamattu on onnistunut puhuttelemaan ihmisiä kaikkina aikoina, ilman valtavia ongelmia sen kanssa, kuinka sitä selitetään. Esimerkkinä se, kuinka Jeesuksen opetukset evankeliumeissa kyllä tulevat iholle ilman hämmästynyttä hapuilua niiden tulkinnasta. Raamattua ja tunnustusta on osattu soveltaa kirkon käytäntöihin ennenkin.

Seuraavaan innostuin pikaisesti kasaamaan muutamia vertailuja ja huomioita.
—
Mitä saarnata?
“Jumalan sanan puhdas oppi
1. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että lain ja evankeliumin erottaminen on hyvin kirkas valo, jota kirkossa on erittäin tunnollisesti vaalittava. Siinä valossa Jumalan sanaa jaetaan oikein, niin kuin pyhä (2. Tim. 2:15) Paavali kehottaa tekemään.
…
3. Niinpä kaikki, mikä nuhtelee synnistä, on lain saarnaa ja kuuluu sen piiriin.
(Yksimielisyyden ohje, tiivistelmä, 438).”

Koska viimeksi kuulit missään saarnattavan lakia synnin paljastamiseksi? Ehkä siksi “Kristuksen oma virka” (emt. kohta 9), evankeliumin saarnaaminen ja lohdutus eivät juuri hetkauta ja varsinaiseksi pihviksi tulevat vaikkapa luonnonsuojelu tai tasa-arvo. Siis käytännössä tulevat.

—

Augsburgin tunnustus (luterilainen perustunnustuskirja)
“III Jumalan Poika
Edelleen seurakuntamme opettavat, että Sana, so. Jumalan Poika, on ottanut inhimillisen luonnon autuaan neitsyt Marian kohdussa, niin että molemmat luonnot, jumalallinen ja inhimillinen, samassa persoonassa erottamattomasti yhtyneinä, ovat yksi ainoa Kristus, tosi Jumala ja tosi ihminen, joka syntyi neitsyt Mariasta, todella kärsi, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, jotta hän sovittaisi Isän kanssamme ja olisi uhri ei ainoastaan perisynnin, vaan myös kaikkien ihmisten tekosyntien tähden.” (Augsburgin tunnustus, III).

Sakari Häkkinen
“Luukas oli siinä määrin valveutunut kreikkalainen, että hän halusi esittää Jeesuksen syntyneen samalla tavoin kuin muutkin aikansa suurmiehet, joita jumaliksikin sanottiin, muun muassa keisari Augustus, Häkkinen sanoo.
…
Sen sijaan Häkkinen tunnustaa uskovansa, että Jeesus on sataprosenttisesti Jumala ja sataprosenttisesti ihminen. Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksessa, mutta millä tavalla, se on hänen mukaansa sivuseikka, eikä siitä pidä tehdä uskontotuutta.”

Teologian tohtori Häkkinen on aivan käsittämätön teologi. Hän suoralta kädeltä kiistää Evankelistan kirjoittavan totta Pyhässä Hengessä jonka mukaisesti vanha kirkko tunnusti “sikisi Pyhästä Hengestä ja Neitsyt Mariasta”. Häkkinen asettaa itsensä julkeasti Pyhän Raamatun tuomariksi ja kaikkien oppien arvioijaksi, vaikka asian pitäisi olla toisinpäin.
Häkkisen (ja Riekkisen) koulukunnan aurinko alkaa onneksi laskea ja tekstilähtöisemmän (sentään!) tutkimuksen aamu koittaa. Ehkä tällaiset hurjuudet häviävät taas joksikin aikaa. Hänen(kin) työnsä hengettömiä hedelmiä korjataan kuitenkin vielä kauan.
Kevennyksenä   “Kun suomalaisen teologian opiskelijan kädessä yhä kuluva Riekkisen ja Veijolan Eksegetiikan metodioppi ilmestyi vuonna 1986, raamattutieteen viimeinen sana oli redaktiokritiikki ja sen painopiste saksankielisessä tutkimuksessa. Nyt edistyksen eturintamassa ovat angloamerikkalaiset tutkijat, joista monet puhuvat redaktiokritiikistä kuin meikäläiset nykynuoret Kekkosen ajasta”. (Merenlahti ja Thuren, Raamattu ja kirkon usko tänään, synodaalikirja, s. 93–94).

—
Schmalkaldenin opinkohdat
“1. Isä, Poika ja Pyhä Henki, kolme eri persoonaa mutta yhtä ainoaa jumalallista olemusta ja luontoa, ovat yksi ainoa Jumala, joka on luonut taivaan ja maan.
…
Näitä opinkohdista ei ole kiistaa eikä riitaa, molemmin puolin me tunnustaudumme niihin. Siksi niitä ei nyt ole tarpeen käsitellä laajemmin.”

Pauliina Kainulainen
”Jumalanpalveluselämässä olisi tärkeää käyttää Jumalasta monenlaisia, sekä persoonallisia että luonnosta otettuja vertauskuvia. Silloin maskuliiniset kuvat ‘Isä’ ja ‘Herra’ tasapainottuvat luontevalla tavalla.” Kainulaisen mukaan myös Jumalasta Pyhänä Kolminaisuutena voi puhua monella eri tavalla ja kristitty voi rukouselämässään puhutella Jumalaa niin kuin parhaaksi kokee, myös äidillisin kielikuvin.”

Vuonna 1537 ei ollut tarvetta tunnustaa laajemmin Siunattua Kolminaisuusoppia, koska kukaan ei sitä kieltänyt tai sumentanut. Nyt on toisin ja teologian tohtori Kainulainen kokee Jumalan itseilmoituksen tarvitsevan tasapainotusta.

—

Miikka Ruokasen kelluva valuutta
Kandin on paha neuvoa professoria, mutta pakko se on. Hänen mukaansa “Raamatun periaatteet kuten kymmenen käskyä, [kultainen sääntö, rakkauden kaksoiskäsky] nekin ovat muuttumattomia; sovellukset ovat muuttuvia.”  Kyllä kansakirkkoa lakinsa mukaan sitovat etiikassa mm. Isosta katekismuksesta löytyvät hyvinkin selvät ja konkreettiset sovellukset Kymmeneen käskyyn. Jos se ei ole tarpeeksi selvää, niin vielä selvempää löytyy Jeesukselta ja Paavalilta. En voi käsittää kuinka itse asiat ovat muuttumattomia, mutta sovellukset ovat muuttuvia. Esim. Älä tee huorin ei muutu mutta se kuinka sitä sovelletaan?

Ehkä yhteiskunta ei pitäisi siitä, jos sovellus ei muuttuisi kirkonmiesten puheissa? Tai ehkä periaatteiden käytännön kelluva arvo on tarpeen, jotta prof. Ruokanen saa Raamatun eettisiin periaatteisiin sovitettua homoseksin harjoittamisen. En tiedä, mutta haluaisin tietää kuinka hermeneutiikasta kirjoja kirjoittanut systemaatikko näin sanoo.

—

Nyt ehdolla olevat eivät ole yksin tulkintavaikeuksiensa kanssa. Niitä vaikeuksia on meillä kaikilla. Siksi on hienoa saada traditio, isien (ja äitien!) usko avuksi. Traditio sana tulee latinasta jossa sana verbinä tarkoittaa luovuttamista, haltuun antamista ja jättämistä. Mutta on niin, tästä traditiosta edes kaikessa sen raamatullisuudessa ei haluta pitää kiinni. Kuka piispaksi valitaankaan, niin samanlaisia tulkitsijoita piispakunnassa on muitakin. Mielestäni todellisia sovelluksen ja tulkinnan kysymyksiä pitää esittää niin näille piispakandidaateille, kuin kaikille kansankirkon piispoille ja papistolle. Täytyy katsoa, kuinka nuo oikeat periaatteet opetuksissa ja puheissa realisoituvat. Elleivät toteudu, eivät puheet ole minkään arvoisia. Tulkinta ei saa kellua ja ajelehtia mihin sattuu, vaan tulkinnan on oltava ankkuroitunut Jumalan sanan totuuteen.

Ainoa merkki jonka piispakunnalta saamme, on kysymysmerkki.

Eikö kansakirkon piispojen kädessä olevan piispansauvan yläosa ala näyttää enemmän ja enemmän kysymysmerkiltä?

Lopuksi:

Pappislupaus v:sta 1994 →
Kirkkojärjestyksen viidennen luvun 6 §:n mukaan Suomen ev.-lut. kirkossa papiksi vihittävän on annettava virkaan vihittäessä seuraava lupaus:
“Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon.”

Kirkkojärjestyksen 1. pykälä
Kirkkojärjestyksen ensimmäisessä pykälässä kirkkomme tunnustuksesta lausutaan:
“Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.”

Juttu on niin, että vanha PC kannettava (Fujitsu-Siemens) ei vaan jaksa Vistoineen tehdä mitään. Pelkkä käynnissäolo aiheuttaa jo tuulettimenahdistusta sille. Raukalle edelliskesänä vaihdettiin ylikuumenemisen vuoksi pari emolevyäkin kun savut tulivat ulos. Ja Vistalla ei tee mitään, se on niin raskas ja kankea että pahaa tekee.

Siispä kokeilin kerran Ubuntua (Maverick). Se on halpa ja pienen taistelun jälkeen sain sen jopa asennettua Vistan rinnalle. Niksiksi paljastui DVD:lle poltetun imagen käyttäminen; USB:lta ei suostunut asentumaan. Tykästyin Ubuntuun, sillä se toimi ennakoitavasti ja perusjutut sai tehtyä ja asennettua olematta guru.

Mutta kun Ubuntukin pisti masiinan puuskuttamaan. Uusin testaukseni on Lubuntu! Tuntuu toimivan kevyemmin ja sisältää kaiken tarvittavan. Oikein mainio setti. Salaisuus lienee kevyempi työpöytäympäristö eli vähemmän turhaa hienoutta ja siksi vähemmän käytettyjä resursseja.

Pienenä huomiona: Peruskäytöllä (2x FF ikkuna, Thunderbird sekä AbiWord tekstinkäsittely) Lubuntu haukkaa joku 1000 Mt/3706 Mt RAM:sta. Ihan kivasti kun samalla käytöllä Vista kyykyttäisi (2x AMD Athlon X2 Dual-Core QL-60) koneen täysin työkelvottomaan tilaan.

Hinta/laatu -suhde on kyllä aika hyvä.

“Kun Jeesus tuli Filippuksen Kesarean tienoille, kysyi hän opetuslapsiltaan sanoen: “Kenen ihmiset

Apostolinen tunnustus ja oppi. Eimen! (C) sxc.hu/mazupan

sanovat Ihmisen Pojan olevan?” Niin he sanoivat: “Muutamat Johannes Kastajan, toiset Eliaan, toiset taas Jeremiaan tahi jonkun muun profeetoista.” Hän sanoi heille: “Kenenkä te sanotte minun olevan?” Simon Pietari vastasi ja sanoi: “Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.” Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: “Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle* minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa.”"  (Matt. 16:13-19).

Saarnassani sanon mielestäni oleellisen tästä. Apostolinen oppi on asia, josta ei voi koskaan tinkiä, mutta juuri se on konkurssissa niin usein. Liian usein vaietaan puhtaasta tunnustuksesta ja ääntä käytetään joutavien asioiden opettamiseen, vaikka juuri puhtaassa opissa on elämä, Kristus Jeesus itse läsnä. Opetuksien kautta Hänet meille joko maalataan ja tarjotaan tai sitten Hänet meiltä peitetään.
Saati sitten jos aletaan tutkia mitä Raamatusta otettu luterilainen tunnustuksemme opettaakaan ja mitä käytännössä kansankirkkomme seurakunnissa tunnustetaan. Paljon olisi rakennustyötä siis!

Seuraavasta linkistä voit ladata kesän ensimmäisen saarnani: Jeesus – Janoisten sankari. Teksti on Joh. 7:37-39.

Saarna oli tukala mutta antoisa valmistaa. Huonot unet lapsen flunssan takia yhtenä lisäsyynä vaivaan. Mutta itselleni avautui hienosti Jeesuksen asettaman paimenviran luonne tutkiessani ja lukiessani tätä saarnaa varten Raamattua ja kommentaareja yms. Toivottavasti osaan jotain tuosta oivalluksesta välittää puheessa.

(menee saarnojen postaamiseksi tämä blogi)

Tekstinä on ko. sunnuntain evankeliumi:

“Samalla hetkellä tuli hänen luoksensa muutamia fariseuksia, ja he sanoivat hänelle: “Lähde ja mene täältä pois, sillä Herodes tahtoo tappaa sinut.” Niin hän sanoi heille: “Menkää ja sanokaa sille ketulle: ‘Katso, minä ajan ulos riivaajia ja parannan sairaita tänään ja huomenna, ja kolmantena päivänä minä pääsen määräni päähän.’ Kuitenkin minun pitää vaeltaman tänään ja huomenna ja ylihuomenna, sillä ei sovi, että profeetta saa surmansa muualla kuin Jerusalemissa. Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. Katso, ‘teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi.’ Mutta minä sanon teille: te ette näe minua, ennenkuin se aika tulee, jolloin te sanotte: ‘Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen.’” ” (Luuk. 13:31-35).

Wanhat piispat sentään osasivat hommansa.

Tiistaista keskiviikkoon kokoontuu piispankokous pohtimaan jälleen tärkeitä asioita. Yksi niistä, ja varmasti monelle meistä merkittävin, on se kuuluisa rukous parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan. Tai rukousohje rekisteröidyille parisuhteille. Vai mikä se nyt oli.

Parisuhteensa rekisteröineet ovat siis ihmisiä, joilla on parisuhde omaa sukupuoltaan olevaan ihmiseen. He lienevät melko sitoutuneita, kun kerran virallistavat asian. Menevät naimisiin kai. Yhteiskunta ei salli avioliittoa heille ja rekisteröinti on minun mielestäni rinnakkainen asia avioliitolle. Rekisteröidyssä parisuhteessa elävät ovat siis homoja. Eivät sellaisia, jotka kamppailevat tätä nimenomaista seksuaalielämän syntiä vastaan, vaan sellaisia jotka iloisesti ja rohkeasti harjoittavat sitä ja toivovat luultavasti hyväksyntää sille, kuten kuka tahansa rakastunut tai minkälaisessa tahansa liitossa/suhteessa elävä pariskunta haluaa ympäristöltä. Ainakin noin keskimäärin. Vaikka rakkaushan voittaa kaiken, vastoinkäymisetkin. Yhteiskunnallisesti ja ei sinänsä ongelmaa. Syntihän se on, mutta ei yhteiskunta ole kirkko. Eikä muuten homous ainoa synti mitä meillä ihmisillä on.

No nyt sitten Suomen kansankirkon piispainkokous muotoilee kirkolliskokouksen tilauksesta ohjeen ”millä tavoin parisuhteensa rekisteröiden kanssa voidaan rukoilla”[1]. Vai mikä se nyt oli.

Siis miten rukoilla? Kai ihan normaalisti, uskoen ja luottaen tulevansa kuulluksi. Kädet ristissä ja päät sopivasti painuksissa? No ei vaan…

Ei kerta kaikkiaan. Mistä tässä on kyse?

Rukoilla voi kenen kanssa tahansa, mitä tahansa. Jeesuksen nimessä uskoen, Hän kuulee rukoukset. Tahtonsa mukaan hän antaa tai on antamatta pyydetyn. Rukouksessa voi ylistää ja palvoa yhdessä. Eihän siihen mitään erityisiä piispojen ohjeita tarvita. Valmiita rukouksia ja materiaalia on runsaasti ja lisää löytää pienellä työllä jos haluaa hienoja rukoushetkiä järjestää, vaikkapa kirkon vanhan rukousperinteen mukaan. Kuitenkin nyt tehdään erityisesti homoseksuaalien kanssa ja puolesta rukoiluun ihan oma ohje.

Uutiset kertovat näin, olletikin ihan sopusoinnussa sen kanssa mitä piispainkokoukselle on tehtäväksi annettu: ”Piispainkokous laatii nyt rekisteröityneiden parien rukousohjeen, josta ei kuitenkaan muodostu kirkollista toimitusta. Rukous ei myöskään tarkoita parisuhteen siunaamista.”[2]

Onko se lintu vai kala vai mikä? On vaikea ymmärtää tällaista tilannetta. Homojen puolesta, nimenoman heidän parisuhteensa puolesta kun kerran sitä varten rukousohje on. Silloin rukoillaan asian puolesta eli se hyväksytään iloisesti Jumalan edessä Jeesuksen nimessä ja ajatellaan Jumalan siunaavan asian. Eihän sen asian puolesta muutoin rukoiltaisi. Ainakaan jos ei rukoilla voimaa parannukseen synnistä.

Eihän tässä mistään kristillisestä ole kysymys. Rukousohje on nimenomaan eräässä synnissä eläville. Jos ohjeeseen sisältyy ohje rukoilla parannuksen armoa ja voimaa luopua tai ohjautua armossa pois tästä nimenomaisesta synnistä, niin sitten se on ymmärrettävä. Näin ei kuitenkaan varmasti käy. Kyseessä on kauniiden sanojen, liikuttavuuden ja hurskaan puheen alle peitettävä synti.

Särkyneitä sydämiä ja suitsevia kynttilänsydämiä. Hoidettava Jumalan sanalla ei jumalattomilla ohjeilla.

Sama asia jos piispainkokous muotoilisi rukousohjeen avioliittonsa rikkoneille, salarakkaankanssa pidettävä rukous joka ei olisi siunaus tai kirkollinen toimitus. Rakkaus voittaa kaiken?

Tämä vastaavien esimerkkien tie on moniaalla käyty jo, mutta pointti on selvä.

Jokainen Jumalan sanaa julistava on velvollinen sen tekemään oikein. Synti on syntiä, niin armokin on armoa. Parisuhteiden puolesta rukoileva antaa kahden ihmisen jäädä elämään rauhassa synnissä, osaltaan tuomiten nämä tielle kadotukseen. Piispainkokous tulenee tekemään sen joukolla ja iloisesti ”vaalien haurasta yhteyttä” kuten muotoilu kuuluu. Toisin sanoen he yrittävät miellyttää sekä meitä konservatiiveja, että mm. tätä rukousta ja vielä enempää toivovia. He epäonnistuvat molempien miellyttämisessä sekä varsinkin yhteyden vaalimisessa. Kristillinen yhteys syntyy yhteydestä Jeesukseen ja hänen kauttaan olemme yhteydessä toisiimme. Synti, siinä jatkuvasti eläminen ja sen puolustaminen erottaa Herrasta ja siten kristikunnasta. Vaikka kuinka kävisi Herran pöydässä tai rukoilisi piispainkokouksen ohjetta noudattaen.

Sydän raskaana ja murheellisena seuraan tätä(kin) kehityskulkua kirkossamme. Suokoon Jumalamme piispakunnalle kuuliaisuutta Sanalle.

Maailma ennen vedenpaisumusta oli varmasti kovin erilainen kuin nykyinen maailma. Tarkoitan tätä hyvässä mielessä. Lajien kirjo oli valtava, maailma oli edelleen elämää sykkivä. Ihmiset olivat terveempiä ja elivät paljon kauemmin. Olihan vasta vähän aikaa kulunut synnin ja kirouksen tultua maailmaan. Kuitenkin usko tuntui olevan harvinainen asia. Valtaosa Nooan ajan ihmisistä ei varmasti uskonut, että se elämä tulisi synnin tähden olemaan väliaikaista. Täytyi uskoa tulevaan vaimon Siemeneen, ettei joutuisi ikuiseen eroon Jumalasta. Muutamat sukulaiset, muun maailman mielestä hullut, kyllä puhuivat luomisesta, lankeemuksesta, synnistä ja uhreista, vaimon siemenestä, joka kerran syntyisi. Hän murskaisi käärmeen ja sen teot. Olivathan Adam ja monet jälkeläisensä vielä elossa lähes tulvaan saakka. Eräs Nooa erityisesti saarnasi saaneensa ilmoituksen Jumalalta! Jumala hävittäisi maailman tuhotulvalla. Vielä harvempi uskoi Nooaa, ettäkö muka maailma loppuisi? Pötyä, mielikuvituksen tuotetta!

Nämä ensimmäisen maailman uskonasiat eivät näyttäneet pitävän yhtä sen kanssa mitä ympärillä näkyi. Olivatko käärmeen puheet niin pahoja kuitenkaan, kohtuullisen hyvähän siellä oli elää. Voisiko parempaa ollakaan! Jos, niin me teemme tämän maan sellaiseksi!

”Niin Jumala näki, että maa oli turmeltunut, sillä kaikki liha oli turmellut vaelluksensa maan päällä.” (1. Moos. 6: 12). Enää ei ollut uskoa eikä sen hedelmiä maan päällä. On vaikea käsittää että maassa ei tosiaan ollut ketään uskovaa.

Varmasti maailmassa oli olemassa uskonto. Se uskonto, jota Kain oli harjoittanut. Uhreja uhrattiin ja ehkä myös isiltä peritty opetus säilytettiin jollain tavalla (Raamattu), mutta se tulkittiin tavalla joka sopi Kainin uskontoon. Uskoa eivät nämä välineet voineet synnyttää tai varjella. Saarna Siemenestä puuttui. Mutta Herra varjeli jäännöksen. Sen hän on jokaisena aikana varjellut.

”Mutta Nooa sai armon Herran silmien edessä.” (1. Moos. 6:8). Yksi oli, jonka Herra oli varjellut vielä uskossa, rakkaudessa ja pyhityksessä. Nooa ja hänen perheensä oli otollinen Herran edessä. Nooa sai raskaan tehtävän. Aikansa ainoana Nooa saarnasi uskoa, isien yksi toisensa jälkeen kuoltua ja tultua maaksi jälleen.

Sitten Herra käskee Nooan rakentaa valtavan laivan (1. Moos. 6:13–22). Aika jonka Nooa käytti tuohon työhön oli pitkä. Se oli se aika, jonka Herran Henki vielä vallitsisi ihmisissä, 120 vuotta ”Silloin sanoi Herra: ei minun henkeni pidä nuhteleman ihmistä (sanan kautta) ijankaikkisesti, sillä hän on liha; sen tähden olkoon hänelle aikaa, sata ja kaksikymmentä ajastaikaa.” (BIBLIA: 1. Moos. 6:3). Tämä oli sitä, että vielä sen ajan Herran antaisi saarnauttaa uskoa ja armoa maailmassa. Pyhä Henki vielä tekisi työtään sen ajan.

Niin Nooa saarnasi ja rakensi. Hänen saarnansa kaikui kuuroille korville. Ihmiset syyllistyivät Pyhän Hengen pilkkaan, vastustaen tämän käännyttävää työtä. Kuka rakasti syntisiä himojaan enemmän kuin Jumalaa, kuka oli viisaampi ja mahtavampi kuin Jumala, joka näytti olemattoman heikolta tuossa maailmassa. Kunnes Nooa perheineen meni arkkiin ”Ja Herra sulki oven hänen jälkeensä.” (KR38: 1. Moos. 7:16 b). Kuinka suuresti Herra saattoikaan surra ihmisten katumattomuutta ja vihamielisyyttä häntä kohtaan. Seisoessaan siinä arkin suljetun oven luona hänen sydämensä, joka kerran lävistettäisiin maailman synnin tähden, elämäksi maailmalle, vuosi surua ja murhetta. Mutta tuomio oli selkeä ja oikeudenmukainen. Tulvan täytyi tulla.

Olen taipuvainen ajattelemaan että tuossa maailmassa vesisade, myrsky ja tulva olivat tuntemattomia asioita. Maanhan kasteli kaste, ei sade, ainakin jonkin verran aiemmin ja tämä mahdollisesti jatkui aina tulvaan saakka (1. Moos. 2:4–6). Ei ollut tarvetta rakentaa pelastusvenettä! Ei ollut tulvia tai vesistöjä ylitettäväksi. Nooa rakensi laivaansa luultavasti keskelle kuivaa maata. Hulluutta!

”Ja sinä vuonna, jona Nooa oli kuudensadan vuoden vanha… puhkesivat kaikki suuren syvyyden lähteet ja taivaan akkunat aukenivat. Ja satoi rankasti maan päälle neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä.” (1. Moos. 7:11–12). Mikä hirvittävä kauhu ja pelko, kun pelottava mullistus vain jatkui ja jatkui. Uhreja uhrattiin Kainin oppien mukaan, mutta kukaan ei kuullut, apua ei tullut. Kauhu ja pelko kasvoi. Toiset ihmiset valtasi epätoivoinen viha ja raivo. Kuiva maa hupeni jatkuvasti, veden voima oli armoton. Jotkut ehkä muistivat Nooan ja arkin. Mutta sen Herra oli sulkenut noiden kahdeksan ihmisen jäljestä ja kenties kuljettanut vesien mukana muualle. Hiljalleen viimeisetkin ihmiset kuolivat, eläimet menehtyivät ja sitten, jossain vaiheessa mullistus lakkasi. ”Silloin hukkui kaikki liha, joka maan päällä liikkui… sekä kaikki ihmiset. Kaikki joiden sieraimissa oli elämän henkäys, kaikki jotka elivät kuivalla maalla kuolivat.” (1. Moos. 7:21–22). Ne joissa oli Herran Hengen henkäys olivat pelastuksen arkissa ja saivat elää.

Maan päällä oli hiljaisuus.

Nooan ajan katastrofi oli sanomaton. Mutta se ei ollut vahinko, vaan Jumalan teko. Jumala teki kaiken ja kaikki, ja hänellä on oikeus tuhota. Hänellä on syy tuhota: synti ja katumattomuus.

Jeesus kertoo että aika ennen hänen paluutaan on kuten Nooan aika. Jeesuksen paluu tuo muassaan tuomion tuhotulvan. ”Sillä niin kuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. Sillä niin kuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet, ennen kuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.” (Matt. 24:37–39). Kerran tulee loppu, ihmettelyyn ei jää aikaa, vaan aika loppuu ja kaikki kootaan tuomioistuimeen.

Meidänkin aikanamme on olemassa uskontoa joka ei pelasta tuossa tuomiossa. En tarkoita ei-kristillisiä uskontoja. Tarkoitan sellaista uskoa, joka on monessa suhteessa kuten kristillinen usko, mutta poikkeaa ratkaisevasti. Uskoa Jeesukseen ei opeteta, ei ole pyhää ja syntejä tuomitsevaa Jumalaa, ei siis syntiä, eikä siksi tarvita Jeesustakaan niiltä pelastamaan. Nooan päivinä varmasti pidettiin jumalanpalveluksia ja asiat näyttivät pyhältä ja oikealta. Mutta ilman tuota alkuevankeliumia ja siis ilman uskoa.

Meillä ei ole mitään syytä, miksi meidän aikamme olisi hengellisessä mielessä erilainen kuin Nooan aika. Jeesus vakuuttaa kehottaessaan kristittyjä valvomaan, että Hänen paluunsa on yllättävä. Herra sanoo, että: ”Toinen otetaan, toinen jätetään.” (Matt. 24:41). Samassa perheessä ja yhteydessä kasvaneet ja eläneet, myös saman kirkon piirissä eläneet joutuvat erilleen. Usko ja epäusko jakavat. Toiselle Kristus on Vapahtaja toiselle valmentaja hyvään elämään. Ties mitä tahansa muuta, muttei Jumalan Poika joka on kuollut syntiemme puolesta.

Kaikki jotka elävät kristittynä tässä ajassa, joutuvat joskus sille paikalle, jolle Nooa joutui. Holmöksi yhteiskunnan silmissä, rakentamaan arkkia ja elämään siinä suojaksi tuholta joka on tulossa, joka on viimeinen tuomio. Kaste Kristukseen on astumista Kristus-arkkiin suojaan tulevalta tuomiolta. Kun antaa aikaansa ja varojaan seurakunnan työhön evankeliumin julistukseen, on se yhtä hullua kuin rakentaisi ruotsinlaivaa kuivalle maalle ja julistaisi menevänsä sinne suojaan tuhotulvaa. Sana syntimme sovittaneesta ja ylösnousseesta Kristuksesta on hullua maailman silmissä ja korvissa. Syntinen järki ei tunne Jumalaa eikä voikaan tuntea. Ilman Pyhää Henkeä ei Jumalan sana avaudu täysin eikä voi nähdä maailmaa oikeassa valossa. Kaikki näyttää jatkuvan kuten ennenkin. Siksi usko on hulluutta. Raamatun sanaan luottavat joutuvat kantamaan Kristuksen pilkkaa. Jumalan hulluus huipentuu ristiinnaulitussa Kristuksessa. Mutta se on kuitenkin Jumalan viisaus. Eläkäämme Kristuksen yhteydessä ja kohdatkaamme armahdettuina ja armosta elävinä rohkeasti se mitä osaksemme tulee.

”Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” (KR-38: Luuk. 21:28).

Kuvat: (C) eborg.com ja (C) sxc.hu